1.
Olen iloinen Varpuset ja ajan saamasta vastaanotosta. Kiittävä ja kriittinen palaute toisaalta auttavat luopumaan omasta tekstistä, luovuttamaan sen muiden luettavaksi ilman selityksiä, ja toisaalta ottamaan siihen uudenlaista kontaktia itse, oppimaan rosoista ja tunnistamaan kirjoittamistapojensa rajoja.

Tässä joitakin linkkejä: HS, TS, Reader, why did I marry him?, Lumooja.

Kirjaa voi hankkia Poesian sivuilta.


2.
Kuvan oikeassa laidassa on kalliomaalaus. Se on Vitträskiltä, jonne pyöräilin viikko sitten tiistaina.

Maalaukselle päästäkseni jouduin rämpimään metsässä, hiippailemaan pitkin ihmisten pihojen aidanvieriä, säikyttelemään lehtokurppia ja kiipeilemään epävakailla, peruskalliosta lohjenneilla graniittipaasilla. En olisi löytänyt paikalle ilman tämän blogin tarkkoja ohjeita. Vaikka retki siis on pitkä, vaarallinen ja täynnä noloja tilanteita, suosittelen sen tekemistä, sillä itse kalliokieleke, jolla maalaus sijaitsee, on upea paikka järven ylittävine näköaloineen, vesilintujen loiskeineen, nuorine pihlajineen ja muinaisine, unohtuneine merkityksineen. Tänään Hesarikin julkaisi jutun Suomen muinaismuistoista, joten niiden etsiminen on kai vähän myös trendikästä.
1.
Töölönlahden leukistinen sorsa.

2.
Skriptoni ja tekstoni.

3.
Emerson ja Thoreau.

4.
"Voi meitä, voi minua,
voi poljettua käärmettä meissä!"
1.
Maalattuun puupintaan pinttynyt liisteri tai liima irtoaa parhaiten vedellä, lämpöpistoolilla ja maalikaapimella. Sooda ja etikka eivät vanhaa liimaa pehmitä, eikä siihen tepsi mäntysuopakaan vaikka aine saisi vaikuttaa yön yli. Asetoni tietysti toimii, mutta jos puhdistettavaa on paljon, niin kuin minulla oli, höyryistä tulee pää kipeäksi.

2.
Istuin Töölönlahdella. Jokin yläasteikäisistä koostuva urheilujoukkue on lähdössä ensi viikolla kisamatkalle Tšekkiin. Ne kertasivat tavallisia tšekinkielisiä ilmauksia.

3.


4.
Selasin Yanis Varoufakisin muistelmaa ministeriajalta, Adults in the Room. Se on minulla kirjastosta lainassa. Maailmantalous on iso musta laatikko, opin. Edes sen sisällä olevat ihmiset eivät tiedä, miten se toimii. Tietoa on vähemmän kuin valtaa, jää paljon tilaa ihmisenä olemiselle, arvoihin ja ideologiaan perustuvalle varmuudelle. Pelottaa.
2.
Lista mielenkiintoisista lintuhavainnoista la-ti: palokärki, maakotka tai iso haukka. Palokärki on vanha kuoleman enne ja todellakin hyvin tietoisen ja oudon oloinen eläin. Kotka tai haukka ratsasti ilmapatsaalla laakson yllä – se aloitti matalalta, mutta kohosi lopulta niin ylös, että katosi näkyvistä.

1.
Katsoin eilen Juha Sipilän ja Petteri Orpon tiedotustilaisuuden Yle Areenasta. Sipilä aloitti vahvistamalla stereotypiaa itsestään: toinen lause koski taloutta ja talouden kantokyvyn varmistavien uudistusten läpiviemisen tärkeyttä. Tietysti on ymmärrettävää, että hallitus pyrkii pysymään valitsemallaan kurssilla. Myönnän sen, vaikka olen hallituksen kurssin suhteen kriittinen.

Tämän jälkeen Sipilä totesi, että hänen puolestaan Halla-Aholaistuneet Persut olisivat hyvinkin voineet pysyä hallituksessa. Maahanmuutto-ohjelman implementoiminen sopi hänelle, ja "älykkäälle, analyyttiselle" Halla-Aholle puolestaan kuului sopineen kaikki muu, mitä hallituksessa pysyminen edellyttää. Sipilä jatkoi puhumalla hallituksen hajottamisen syistä niin korostetun neutraalisti, että puheen sisältö alkoi hämärtyä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin käytännön asioista: Halla-Ahon ehdottama Brysselistä käsin johtaminen ei sopinut hallituskumppaneille.

Petteri Orpo ei päästellyt suustaan empimisvokaaleja eikä nasaalimuminaa; hän otti ja tuomitsi Perussuomalaiset moraaliselta kannalta selkeästi, suoraan ja kulmakarvojaan niinistöläisittäin mutristellen. Orpon ilmeisen selkärangallisen ja epäilemättä poliittisesti voitollisen puheenvuoron jälkeen Sipilä koki vielä tarpeelliseksi jatkaa omaa selitystään sanomalla, että kyllä, niin, kyllähän ne ihmisoikeudet meillekin, Keskustalle, totta kai...

Politiikolla ei tietenkään ole pakko olla omaa selkärankaa. Sellaista voi myös lainata, ja kannattaakin. Sipilä puolueineen on koonnut oman taipuisan, mutta pystyssä pitävän lainaselkärankansa muun muassa porvarillisista, liberaaleista ja nationalistisista nikamista. Nyt, kun muutama niistä luiskahti pois, Sipilä sai hetken sarhaloituaan reppuselkäkyydin ministeritoveriltaan ja pääsi näin moraalisesti kuiville, uutta selkärankaa kokoamaan.

Jos käyttää lainaselkärankaa, on syytä käyttää sitä koko ajan niin että se alkaa tuntua omalta ja muutkin uskovat, että se kuuluu kantajalleen. Sipilä on tässä pääasiassa onnistunut. Toisin on Yhdysvalloissa, jossa selkärangaton presidentti selkärangattomine tukijoukkoineen vaihtaa eettistä kurssia taajaan tai on kunakin hetkenä kulkemassa useaan suuntaan yhtä aikaa. Sellainen ei vakuuta monia, eikä Yhdysvalloilla mene nyt kovin hyvin. Suomella sitä vastoin menee.

Hallitus on tehnyt ristiriitoja syventävää, kansalaisia jakavaa politiikkaa keskinkertaisuudesta kumpuavalla itsevarmuudella. Tätä tehdessään se on kuitenkin onnistunut projisoimaan uskonsa asiansa oikeellisuuteen niin kauas, että kansalaisten luottamus talouteen on jatkanut vakaata nousua. Se, onko hallituksen toimilla ollut itse talouden nousuun kovinkaan suurta vaikutusta, ei ole erityisen olennaista. Tärkeää on osata ajelehtia maailmantalouden isossa virrassa ja uskotella muille, että kyse on uimisesta.

3.
Uuden vaihtoehdon myötä tämä selkärankojen jakautuminen tuntuu jatkuvan varsin mielenkiintoisella tavalla. Seurataan tilannetta, katsotaan A-studiota. Voi olla, että laajennetun metaforani rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan.

1.
En ole varma mistään.

2.
Olen Lohjalla, riippuvainen nikotiinista, sataa.

3.
Hubarasta ja Hurskaisesta olen puhunut vain puolisoni ja pikkusiskoni kanssa, mutta viikonloppuna kirjauduin vahingossa Facebookiin ja näin, miten vihaisia ollaan. Ai niin, ja perjantaina baarissa yhden aikaan yöllä.

4.


5.
[tähän lista lintuhavainnoista]

6.
[tähän kuva Raaseporin linnasta]

7.
Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde oli 1500-luvulla Ruotsin kuninkaana useaan otteeseen.

8.
[tähän jotain henkilökohtaista]

9.
Keskustelun taso ei nähdäkseni missään tapauksessa riipu julkisuuden asteesta, aiheen päivänpolttavuudesta eikä keskustelijoiden määrästä. Keskustelua voidaan käydä vain yksityisistä positioista käsin ja binäärisesti. Puhun, jotta jokin ajallis-paikallinen yhteentulema kuuntelisi. Sitten kuuntelen, ja kaikki on aina hyvin ainutkertaista ja näkökulmaltaan rajattua. Keskustelu on aina ruumiillistakin, ja ympäristöstään riippuvaista. Lehdestä luettu teksti on paljon vähemmän raivostuttava kuin netistä luettu. Aamulla puiden lomassa debatti on rakentavampaa ja johtaa pysyvämpiin muutoksiin maailmankuvassa.

10.
Onko työkalun vaikutus kognitioon jo kiistattomasti osoitettu?

11.
On tietysti aiheita, jotka tekevät itsensä keskusteltaviksi juuri nyt, ja niiden keskustelujen seuraukset tosielämässä voivat olla hyvinkin vakavia. Silti minusta tuntuu, että puheenaiheiden määrä on tietoverkkojen myötä kutistunut tai on syntynyt julkisuuden luoma illuusio relevanssista: tästä tulee puhua nyt; tämä voi odottaa myöhempään; tämä ei ole semmoinen puheenaihe, joka kiinnostaa kaikkia; älä sinä sotke nokkaasi tähän.
      Ensimmäinen joukko on se, missä suurimmat voitot ovat tahkottavissa, mutta toisaalta siellä myös riski on suurin. Kun suuri joukko sijoittaa persoonaansa tietynlaisten mielipiteiden muodostamiseen ja julkituontiin, syntyy vääjäämättä kupla.
      Lähdin feissarista välttääkseni tämmöistä, kun en minä kuitenkaan uskalla avata suutani, ja oikeastaan tiedän vain hyvin harvoista asioista niin paljon, että edes kannattaisi.

12.
[jo kahdestoista kohta, enkä vieläkään tunne olevani täysin rehellinen ja asian ytimessä]

13.
Internetissä keskustelemisen ahdistavuus varmasti johtuu osin siitä, että kaikki, mitä viestimme ruumiillamme, jää pois. Romaaneissa ja runoissa se ei niin haittaa, kun ne ovat funktioiltaan poeettisia, viestiin itseensä suuntautuneita viestejä, mutta keskustelu pysyy keskusteluna sähköisestikin, ja kaikki asennonvaihdokset, vääntelehtimiset ja lyhyet pyrähdykset, joita teen kirjoittaessani viestiä keskusteluun, on tarkoitettu osaksi keskustelua. Mutta ne jäävät aineellisen maailman ja tietoverkon rajalle. Siksi vanhat kirjeet ovat niin ylitsevuotavan tunteellisia: ihmiset ymmärsivät, että kirjoittaessa täytyy kompensoida saadakseen viestinsä läpi hyvän- tai pahantahtoisena, aitona ja ymmärrettävänä.

14.
[jos ei vieläkään riitä, lopeta, yksinkertaisesti lopeta]




1.
Kuuntelin ruokaa laittaessani Yle1:ltä keskusteluohjelmaa metsän terveysvaikutuksista. Eräs henkilö on kirjoittanut kirjan nimeltä Terveysmetsä. Eräs toinen henkilö tutkii metsän ekosysteemin ja ihmisruumiin ekosysteemin suhdetta.

2.
Mäntypuut erittävät parantavia öljyä; grammassa moreenia on miljardi eliötä; grammassa kaupunkinurmen maaperää on satatuhatta kertaa vähemmän eliöitä; allergiat taittuvat vesiputousten ja koskien lähettyvillä; alkoholismi paranee Lapissa; stressi vähenee sekunnin tuhannesosassa, kun näkee elävää vihreää; metsä on lääkäri; metsä on matalan kynnyksen kuntosali.

3.
Ei nykyajan nuorilla enää ole suhdetta luontoon. Suhde luontoon jäi 60-luvulle, kun muutettiin maalaistöllistä prameaan lähiöön.

4.
Varmasti tämä kaikki on totta.

5.
Hoidin selkävaivoja fysioterapeutin vuosi sitten määräämillä liikkeillä, joita olen alkanut tehdä säännöllisesti vasta nyt, kun löysin kirjaston bookcrossing-hyllystä 70-luvulla julkaistun alaselän heikkoutta käsittelevän kirjan, jossa on paljon taustatietoa, hälyttäviä faktoja hoitamattomuuden seurauksista ja havainnollisia kaavioita niistä samoista jo unohtamistani liikkeistä, joita fysioterapeutti vuosi sitten suositteli.

6.
Listeesi, spondylogeneettinen radikulopatia ym.

7.
Koska ihminen on nykyään niin mahtava laji, että se saa päättää kaikkien asioiden olemassaolosta, on kai aivan oikein, että metsällekin keksitään koko ajan uusia merkityksiä ja käyttöjä, jotka saattavat hillitä ahneiden yksilöiden hinkua jyrätä omistamansa puusto koneilla lakoon ja myydä se hyvään hintaan paperi- ja bioteollisuudelle.

8.
"Toivo näyttäisi tulevan samasta lähteestä kuin hoivaaminen ja altruismi. Kyse on enemmän ihmisen vaistosta kuin rationaalisesta päättelystä. Toivo ei vaadi rationaalisia perusteluja, se vain on", sanoo evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius uusimmassa Kirkko&Kaupungissa. Näin hän sanoo sanottuaan ensin olevansa tiedemiehenä sitä mieltä, että ihmislaji tuhoaa itsensä – tai on jo tuhonnut, mutta tulokset eivät vielä näy.

9.
Luin Kirkko&Kaupunkia samalla kun söin valmistamaani erityisen hyvää nyhtökaurapastaa. Panin radion siksi aikaa pauselle.

10.
Nyhtökaura pierettää. Tästä ei kukaan puhu, mutta niin se on. Ihminen tukahduttaa itsessään tietoisuuden aiheuttamistaan päästöistä ja ilmastonmuutoksesta vaikka juuri mikään muu asia ei vaadi yhtä paljon tarmoa ja toimintaa.

11.
Minulle ihmisenä metsä on tärkeä siksi, että se edeltää kaikkea merkityksenantoa. Se on aina ulkopuolella. Tämä jokin, joka olen, joka kutsuu itseään minuksi, on maadoitettu siihen, eikä siitä tarvitse puhua sen enempää.

12.
Kaupunkiin minun täytyy uskoa, jotta sen rakennukset pysyisivät pystyssä; kirjallisuuteen minun täytyy uskoa, jotta ymmärtäisin lukemani; musiikkiin minun täytyy uskoa, jotta se soisi; yliopistoon minun täytyy uskoa, jotta oppisin; vaatteisiin minun täytyy uskoa, jotta pukeutuisin; itseeni minun täytyy uskoa, jotta olisin Pauli Tapio myös huomenna. Sen sijaan on samantekevää, uskonko minä metsään. Se uskoo itseensä aina enemmän kuin minä siihen. Ja minunkin se uskoo enemmän, tai tarkemmin sanoen meihin – näihin olentoihin, jotka kutsuvat itseään minuiksi.


13.
Että on tietoisuutta myös itsensä, oman lajinsa ulkopuolella. Että on järjetöntä jakaa tietoisuudet korkeisiin ja mataliin; se kaikki on pelkkää arvailua.

14.
Joskus tuntuu, että kaikella on jo merkitys. Ja jos ei heti ole, voi ottaa merkityspäätteen taskusta ja etsiä sen globaaliin merkitysverkkoon kytketyllä merkityksenhakukoneella. Eikä merkitys missään nimessä (enää) ole jaettua, vaan se kaikki on annettua: suuret serverit pakkosyöttävät merkityksiä meihin meren alla kulkevia paksuja kaapeleita pitkin.

15.
Miten rakastettava asia onkaan metsä, jossa mikään ei merkitse mitään. Miten rakastettava onkaan kuollut kieli, jonka merkitys on jokaisen itse opittava tietoisesti uudestaan ilman vähäisintäkään pakkoa, tarvetta tai tavoitetta.

16.
Olen lukenut viime viikot Iliasta kreikaksi. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta päivä päivältä helpompi.

17.
Ikkunan alle pysähtyi musta minibussi, josta poistui kaksi tupakoivaa miestä kusemaan vastapäisen kerrostalon kellarin portaille.



18.
Varmasti tämä kaikki on totta.


1.
Eilen Ruotsi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Olin Silja Serenadella, kun se tapahtui, palaamassa Tukholmasta. Old Barrelissa ruotsalaiset joivat viinaa, olutta ja värikkäitä drinkkejä. Minäkin join yhden oluen, sitten menin hyttiin lukemaan ja katselemaan videoita.

2.
Luin Rebecca Solnitin esseeteosta A Field Guide to Getting Lost. Se ei ole niin hyvä kuin olisin toivonut. Tunnistan tyylilajin: metaforan ja vapaan assosiaation kautta tapahtuva nautinnollinen, valaiseva uppoutuminen jonkin ilmiön (tässä tapauksessa eksymisen) merkitykseen.

3.
Ehkä ongelma on juuri siinä, että tunnistan tyylilajin. Niin kirjoittavat myös Maggie Nelson (The Argonauts, Bluets) ja Leslie Jamison (The Empathy Exams), mutta heidän rakentamansa/löytämänsä merkitykset tuntuvat radikaalimmilta, vapauttavammilta, uudemmilta. Solnit pyörii tietyn, yleisen melankolian ympärillä saavuttamatta tai haluamatta saavuttaa pakonopeutta.

4.
Hyvä kirjoittaminen saavuttaa aina pakonopeuden.

5.
Aamulla monet ruotsalaiset olivat krapulassa. Kun laivasta poistuttiin Helsingissä, oli terminaaliin vievässä putkessa hirveä tungos. Singaporelaiset matkailijaryhmät olivat joutuneet hajalleen ja odottelivat toisiaan putken seinustoilla, mikä ei helpottanut tungosta lainkaan. Krapulainen, kahta valtavaa matkalaukkua vetävä ruotsalaismies pysähtyi ensimmäisien singaporelaisten kohdalle ja huusi.

6.
Don't stand there! You have to move!
Don't stand there! You have to move!
Don't stand there! You have to move!

7.
Oli naama punaisena.

8.
Seuraavan singaporelaisryhmän kohdalla hän tahallaan kulki niin läheltä, että kaksi eläkeikäistä rouvaa jäi valtavan matkalaukun tielle. Toinen rouvista kaatui heti ja toinen joutui loikkimaan nopeasti taaksepäin, kun matkalaukku ahdisti häntä. Lopulta kanssamatkustajat vetivät hänet sivuun. Hän huusi vihaisesti.

9.
Oy!

10.
Jos menettää hermonsa väkijoukoissa, on paras välttää niitä. Jokainen on vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan. Toivottavasti helsinkiläiset ovat tänään ja kaikkina päivinä korostetun, lähes mairean, lempeitä ja huomioonottavaisia kaikkia vieraita ja tuttuja kohtaan.

11.
Nukuin huonosti. Olen ilmeisen yliherkkä vieraille paikoille ja pienillekin aikaeroilla. Kuulin ääniä, joihin heräilin, enkä ollut varma, tulivatko ne unesta vai siitä, mikä ei ole unta.

12.
Myöhemmin päivällä luin Julius Krohnin Helmivyötä (1866), johon on kerätty suomenkielistä runoutta keskiajalta antologian julkaisupäiviin. Vaikutuin tästä Abraham Achreniuksen (1706–1769) runosta "Onnentoivotus väitökseen" (1729) toisaalta siksi, etten tiennyt suomenkielistä heksametriä kirjoitetun jo tuolloin ja toisaalta siksi, että runon tiheys ja käsittämättömyys tuntuvat miltei tahallisilta. Jos G. M. Hopkins olisi kirjoittanut suomeksi, olisiko se ollut tällaista?

13.
Tuonaan tempasi täst' minun muodoiss' muuttuva Morpheus,
Tempas, valppaana vei, eipä suonut sippurasilmill';
Wei minun pois viitaan, kusa virsiä veisasi Virtus,
Weisas näin: "tule tänn', Muusain vesa vikkelä, virkku,
Kuin vetelet vinhast' Aganippen vainjosa vettä!
Juoks', tule tänn tänäpän', täsä tie, täsä tanhua toimen!
Tie, joka selkeä lie, joka vie, joka taitanee taivast'
Päin vetää paits' pelvott', yli onttoin ja onkalein alhon,
Pindin paisumen pääll', kusa Kunnia kantaa kathedrass'
Kruunun kaikille niill', jotk' sinne on saattaneet itsens."

"Siis tule tänn' tänäpän', vedä, veikkoni, virsnsi väljäll',
Seuraa meit' yli öit, pyri pääll', lue, lauluja laske!
Ei täsä turmele työ, vaikk' pistäpi tappurapensas;
Ei täsä tuoksua tul', vaikk' kanta se krapisee kannoiss'.
Siis pidä pääll' joka sääll'! Kyll' Kunnian kukkula kaikuu,
Kun heliäll' helinäll' Helikonin huipullen hyppäät".
Näin veisas Virtus; tämän äkkäsi taitava toimen
Ja taidon toveri, joka nurisi nurkassa nurmen,
Äkkäs sen, meni sinn', ja jos ennen seurasi siivoss'
Kyll' salaa ja kauniist', jo nyt jälkiä jättelee julki,
Jälkiä jättelee julk'. — Minä vihdoin viidasa viroin.

14.
Krohnin antamien elämäkertatietojen mukaan Achrenius kirjoitti enemmänkin maallisia suomenkielisiä runoja, jotka hän sitten myöhemmin poltti "uskonnollisessa kiihkossaan". Tyvärr.