Runo

Alistaako jokin metaforateoria metaforan loogisen analyysin yksiselitteisyyteen tähtäävän selittämisen kohteeksi? Sellainen ei näet ole oikein. Ei sillä tavalla lueta eikä liioin kirjoitetakaan.
    Metaforateoriassahan tutkitaan pohjimmiltaan ihmisen mielen rakenteita. Onko siis minun pääni sisällä, minun runoutta lukiessani, toiminnassa jokin, jota voisi kuvata semanttiseksi yhteisalueeksi vai onko niin, että siellä on toiminnassa joku toinen ajattelun rakenne? Onko kenties niinkin, että kaikki mahdolliset tällaiset rakenteet ovat opittuja ja että pohjimmiltaan runouden ja metaforan lukijan päässä aktivoituvat (siunattu) kaaos ja (siunattu) epäjärjestys?
        Toisin sanoen kyse on ehkä vain leikistä. Ennen ei ollut ja nykyäänkin monet luulevat, että tämä on tiedettä, eikä silkkaa sofismia. Nyt vain on tultu siihen pisteeseen, että esimerkiksi aristoteelisen tavan sijaan opetellaan lukemaan metaforia “kognitiivisen” teorian mukaan. Sitten ajatellaan, että metaforat todella toimivat kognitiivisen teorian mukaisesti, että siinä olisi muka jotain todellista. Nykyään luetaan sivumennen sanoen myös monen muun teorian mukaan. Metaforasta on tullut äärimmäisen monilooginen ilmiö, eikä ehkä tulekaan yrittää selvittää päätään sen äärellä.
            Olennainen havainto tässä on se, ettei mitään todellista ole. Metaforissa  ei ole mitään järkeä, mutta ihminen ei voi sitä luontonsa vuoksi hyväksyä. Siispä muodostamme teorioita ja tulkintoja. Kulttuurimme on hyväksynyt metaforat legitiimiksi leikiksi. Kuitenkin se enimmissä ihmisissä herättää lähinnä vihamielisyyttä ja torjuntaa. He ajattelevat, että heillä leikitään. Heillä leikitäänkin niin kauan kun he eivät ole valmiita itse leikkimään. Tämä on erittäin olennaista.
                Lasihelmipeli ei ehkä toteutunut, eikä paluuta skolastiikkaan ole. Saimme kyllä leikin, jota opetetaan yliopistoissa ja johon voimme eksyttää itsemme. Saimme leikin, jonka avulla havaittiin, että vankimmatkin totuusrakennelmat, olivat ne sitten kärjellään tai pohjallaan seisovia pyramideja, ovat inhimillisiä. Ne eivät ole tosia vaan korkeintaan käyttökelpoisia. Elämän ja kuoleman kysymykset ovat aina jossakin hautautuneina niihin, mutta näin niistä saadaan tehtyä erivärisiä legopalikoita. Se on lohdullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti