Filosofinen parisuhderuno. Säemuotoinen.


 ”Minkä värinen ei taivas koskaan ole?”
minä kysyin kyllästyneeltä sinulta
ja sinä vastasit väsyneelle minulle,
että taivaassa ovat kaikki värit.
Enkä minä sinua uskonut,
aloin luetella värejä,
ja sitä mukaa sinä
osoittelit minulle pilvien reunoja, tähtien välejä, planeettoja ja auringonlaskun hetkiä
niin, että minulta loppuivat värit
ja jouduin kulkemaan lopun matkaa silmät kiinni
ja kysymättä mitään,
sillä pimeässä mielessäni säkenöi magnesiumliekkinä
enää pelkkä ”Miksi?” enkä minä
viitsinyt pakottaa kyllästynyttä tarkkasilmäistä
sinua katsomaan tähtienväliseen
pimeyteen niin syvälle,
että näkisit siellä magnesiumliekkinä
jonkin säkenöivän alkuräjähdyksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti