Nyt kun lumi suli, toivon
sen palaavan, olen liian vanha
taas elämän kevääseen,
liian vanha syntymään uudelleen,
liian nuori syksyllä taas kuolemaan.

Juoksen, edessäni haukottelevat
haudat, minä hyppään niiden
yli, ponnistaen korkeaan
nauruun, sillä elämä huutaa
kuin putoavan lentokoneen kapteeni.


Nyt kun sateet alkoivat, nukun
rumpujen tahtiin, illasta
aamuun, aikaiseen aurinkoon,
hajanaisia varjoja kiehuva
mieleni säikähtää levoltaan.

Istun, enkä kasva, olen oma itseni
joka hetki, pelkään mehiläisiä,
minulle kerrottiin niiden tulevan
manalasta, aion pelätä niitä
aina, aivan viimeiseen loppuun asti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti