On uskomatonta, että aurinko nousee. On uskomatonta, että sataa. Uskomatonta, sillä lauloin viime yönä Väinämöisen kanssa kasakkojen telttaleirissä. Vai olivatko ne kasakoita? Joki virtasi ohitseni ja heilautti häntäänsä mennessään. Jokikin, jota pitkin olin monta kertaa uinut, uinunut. Korkeilla partaillaan Neuvostoliitto ja Venäjän Federaatio. Novgorodin tuohikirjeet lastuina laineillaan se luikersi kohti Roslagenin veistämöitä, jätti viimeaikaiset aikakaudet pohjamutiin tanssimaan. Aurinko nousee ja sataa. Oli kai syvälliset juhlat. Lähimmäiset tulevat tarjoamaan ryyppyjä ja tulta tupakkaan. Minä kiitän kaikesta, mutta pidän etäisyyden. Katson haikaraa, joka liitää niin korkealla korkealla pääni yllä. Muistan kaiken, mutta on tehtävä paljon historiaa ennen kuin muistan vain sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti