Runo tasapainosta, proosaruno


 Sinä päivänä kun hyttynen imee imagoa ja kärpänen munii pilaantuneeseen brändiin, kun hiiret pesivät unelmien nurkkiin ja nakertavat niiden uskottavuutta,
                                                   haurasta ikonisuutta,
                                      äsken pyhää.
Kun lahoavat identiteetit kasvavat rihmastoja ja sateisia aavistuksia, viisauksia, jotka
                                        keventävät          yhden ainoan hetken,
                                                                       eivätkä enää ole siinä!
Kun ketut ja kontiaiset voivat talvisin kaivautua unohdukseen, täynnä jättävien kellojen raksutusta, ja
                             kun varis nokkii torille sovittua tapaamista, 
Kun lokki äkkiarvaamatta iskee helteellä lausuttuun viileään valheeseen, kun perhoset ja mehiläiset kisaavat halusta, joka purkautuu
                   keväisin ilmoille                   lukemattomista
                                                                          eroista ja 
                                                     kohtaamisista.
Kun ajatus putoaa puun alla torkkuvan astrologin päähän
      ja hän luulee sitä omenaksi,                  kun paradoksin ratkaisu unohtuu ja luodit
                         jähmettyvät puolimatkan puolimatkan puolimatkaan.
Kun pankkiliikenteen häiriö aiheuttaa paikallisen rahasateen ja käyttämättä jääneet aamuöiset aloitteet alkavat vaikuttaa väestönkasvuun.
Kun ilmaston lämpeneminen sulattaa ikiroudasta joitakin muinaisia rukouksia, jotka värjäävät taivaan värillä, jota taivaalla ei ole koskaan
                 ollut, ja pakottavat mittaan satakielen sanavaraston.
    Kun epäluuloni tarttuvat teräviin varjoihin ja repeytyvät, kun minä kehityn uudeksi eläinlajiksi
niin sinä,
         sinä päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti