Kaisa-talosta

Olen nykyään paljon Kaisa-talossa. Ei ole syyskuun alun jälkeen ollut yhtään sellaista päivää, jolloin en olisi täällä muutamaa tuntia viettänyt.

Kaisa-talon kirjastossa on seitsemän kerrosta ja neljä kellaria. Hissi kulkee niiden väliä niin nopeasti, että tunnen huimausta pysähdyksen ja liikkeellelähdön yhteydessä. Tulevaisuushan siitä tulee mieleen.

Lasia osattiin tehdä jo Mesopotamiassa, mutta näin suuria ruutuja kuin näissä ikkunoissa täällä on, opittiin tekemään vasta Englannissa joskus vuosien 1953 ja 1957 välillä. Nykyään lasimarkkinoita dominoivat Asahi GlassNSG/PilkingtonSaint-Gobain ja Guardian Industries. Ruutujen valmistus edellyttää aivan omaa tekniikkaa ja laitteistoaan. Venäjällä ja Kiinassa lasiteollisuus ei ole yhtä globalisoitunutta kuin täällä Suomessa. Heillä on omat firmansa, mutta nekin käyttävät varmasti samaa tekniikkaa.

Tuolia ei löydy Kaisa-talosta oikein millään. Ravasin viisi minuuttia ympäri seiskakerrosta etsien istuinta sokealle naiselle, mutta yhtään istuinta ei ollut. Paitsi ryhmätyötilassa, joka oli lukossa. Nainen lähti pois ennen kuin ehdin päättää, pitäisikö minun tarjota hänelle omaa tuoliani. Hänen mennessään portaisiin, kirjastovirkailija meni pahoittelemaan, ettei tuolia nyt tällä kertaa ollut. En vieläkään tiedä, olisiko minun pitänyt antaa hänelle omani.


Kerrotaan, että Katariina suuren vieraillessa vastavalloitetulla Krimillä vuonna 1787 joukkojen päällikkö, kenraalimajuri Grigori Potemkin, rakennutti pelkistä fasadeista koostuvia kyliä osoittaakseen, kuinka nopeasti seutu on alkanut kehittyä imperiumiin liittymisen jälkeen. Vastaavasti Kaisa-talon työpöytien pistorasioista osa ei johda mihinkään.


Pistorasioista tulevat mieleen Potemkinin kulissit siksi, että tulin kerran Kaisa-taloon samalla ovenavauksella  Englannin kuninkaallisten kanssa. Heitä olivat vastassa rehtori, dekaani ja ylikirjastonhoitaja, muun muassa. Jäin siihen sivuun katselemaan hyväryhtisiä, jumalaisesti artikuloivia harmaahapsia. Olen lisäksi törmännyt täällä myös Thaimaan ja Alankomaiden lehdistöön.


Tänään osuin samaan hissiin Mosambikilaisen delegaation kanssa. Olin menossa seiskaan, ja he jäivät vitosessa. Pyörin keskellä hissiä ympyrää reppuineni, kirjakasseineni ja sateenvarjoineni, kun he änkesivät ohitse ja ulos. Tönäisin vahingossa jokaista ja sanoin useasti "Sorry!" Hermostuneesta naureskelusta ventovieraiden kesken tulee lämmin olo. Varsinkin, kun kuulutaan ihan eri kulttuureihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti