Löytöjä

Ensinnäkin varsin hyvä moskovalainen noise/etnorockduo. Soittajat lienevät kuunnelleet Kingston Wallia. Ainakin tällä uudella levyllä on kappale nimeltä "Kiitos":

http://usssy.bandcamp.com/album/afghan-music-house-party

Toiseksi Sergei Kurjohinin palkinnon vuonna 2011 voittanut taidehistoriateos, jossa kriitikon asemesta kertojina on kaksi koiraa. Kirja liittyy kunniakkaaseen traditioon, jossa koirat toimivat ihmisten maailman selittäjinä (muita ovat Gogolin "Mielipuolen päiväkirja" ja Bulgakovin "Koiran sydän").

Tässä pätkä esittelytekstiä:

"Kirjassa keskustelevat jalorotuinen, kuninkaalinen mäyräkoira, jolla on omituinen nimi Tupakerk ja venäläinen sekarotuinen piski, jota kutsutaan Punapääksi. Punapää on saapunut Pietarin Venäläiseen museoon ja pyrkii omalla järjellään käsittämään, mistä taiteessa on kyse. Mäyräkoira taas on kiertänyt kuninkaallisen isäntänsä kanssa monia maita ja museoita. Paettuaan isännältää hän on päätynyt venäläisen museon pihalle. Niinpä he kuljeksivat pitkin yöllistä museota ja pohdiskelevat keinoja, joilla heidän lajitovereitaan on kankaille ikuistettu käyden samalla läpi kuvaamataiteen kehityksen alkaen parsunasta, joka kuvaa tsaarinna Marfa Matvejevnaa koiranpennun kanssa ja päätyen haukkuvaan Oleg Kulikiin."

http://www.timeout.ru/books/event/261570/

Kolmas antoisa asia on avant-garden ja rokin yhdysmiehen Sergei Kurjohinin mukaan nimetty taidekeskus, joka edellämainittua palkintoakin jakaa. Se annetaan kategorioissa pop-mekaniikka, paras visuaalisen taiteen projekti, paras julkisen taiteen projekti, paras nykytaidetta käsittelevä teksti, etno-mekaniikka, elektro-mekaniikka ja paras kuratoitu projekti.

http://www.kuryokhin.net/en/index.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti