Postikortteja

1.
Hyvä Svetlana Aleksijevitš,

onneksi olkoon! Olen iloinen puolestasi, kun sait tänään Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Olin kuullut aikaisemmin teoksestasi Tšernobylskaja molitva, mutta en ollut sitä pitkään aikaan tiedostanut, saati nimeäsi. Luin työpäivän parin viime tunnin aikana haastattelujasi ja kommentaareja sinusta sekä katkelmia teoksista ja vaikutuin syvästi. Kirjoittamistapasi asettaa luovuuden ja egon syrjään ja keskittyy palvelemaan, parantamaan.

Polyfonisuus on avainsana, joka jo palkintoperusteluissa mainittiin. Ajatus moniäänisestä kirjoittamisesta on sinänsä taivaanvanha ja soveltuu vaikka Uuden testamentin ja erityisesti evankeliumien muodostaman ristivalotuksen tulkitsemiseen. Myös arvostamani kirjailijat Paavo Rintala ja Studs Terkel ovat kirjoittaneet tässä lajissa, ja Mihail Bahtin on määritellyt Dostojevskin teokset polyfonisiksi vaikka edellisiin ja sinuun verrattuna ne ovat sitä hyvin rajallisessa mielessä.

Minusta tuntuu, ettei termi nauti ansaitsemaansa arvostusta. Itse asiassa minusta tuntuu, että sen pitäisi olla nykyaikana aivan keskeinen: hiiteen auktorisoidut mielipiteet, tarinamonoliitit, teoriat ja miehinen MIE. Fiktion voimanlähde on koko modernin aikakauden ajan ollut realismi, sosiaalinen ja psykologinen todenkaltaisuus. Sitten postmodernistit äkkäsivät, että realismi on luonut kerrontakeinojen joukon, joka on niin yleinen, että uskomme toden olevan noiden tyylikeinojen kaltaista. Siispä ne dekonstruoitiin, mutta ne jäivät jäljelle ja tekijä jäi myös vaikka julistikin itsensä kuolleeksi. 

Olisin pettynyt kovin jos palkinto olisi myönnetty jollekin Dylanille, Murakamille tai Morrisseylle vaikka ensimmäistä ja viimeistä heistä arvostankin (Murakamia en ole lukenut enkä ole kiinnostunut). Mutta mihin he sitä tarvitsevat? Ja miksi me ylipäänsä haluamme heidän saavan palkinnon: koska uuden etsinnän sijaan sorrumme haluamaan vain korkeinta vahvistusta sille, minkä jo valmiiksi tiedämme ja mistä pidämme.

Nobelin testamentissa asetetaan palkinnon ehdoksi ideaaliin suuntautuminen ja se tuntuu vanhanaikaiselta. Postmodernista vasta irtautumassa olevana aikanamme se alkaa helposti tarkoittaa vain Ruotsin akatemian (liberaalien) poliittisten mielipiteiden mukaista maailmankuvaa. Morrisseylle voi silloin antaa palkinnon, koska ihmiset, joista minä tykkään, tykkäävät Morrisseystä. Silloin Barack Obama voi saada rauhanpalkinnon.

En ole niin naivi, että ajattelisin teoksiesi olevan kokonaan minuudettomia ja epäitsekkäitä. Tšernobylin rukouksessahan sinä haastattelet muun muassa itseäsi ja ylipäänsä tekstisi vaikuttavat tunteisiin tavalla joka on liian vaikuttava ollakseen spontaani ja taiteeton. Hyvä kaunokirjallisuus edellyttää alistumattomuutta ei-esteettisille kriteereille ja se tarkoittaa, ettei puhdasta altruismia ole kaunokirjallisuudessa. Vapautta on ja vapaus on paljastavaa - paljaus on sitä, mitä tämä tarinoin ja mielipitein kahlittu yhteinen tajuntamme kaipaa.

Kunnioittavasti,
Pauli

P.S. Teoksestasi tuli mieleen tarina, jonka kuulin eräältä yliopisto-opettajalta Tverissä vuonna 2011. Vuoden 1986 huhtikuussa hän asui Ukrainassa, lähellä Tšernobylia. Ydinvoimalaonnettomuudesta ei aluksi kerrottu mitään. Ennen kuin kukaan tiesi, mitä oli tapahtunut, kaikki kaupungin puut pudottivat nuoret lehtensä. Se sai ihmiset vanhatestamentillisen pelon valtaan.


2.
Rakas Morrissey,

anteeksi kun käytin sinua esimerkkinä edellisessä kirjeessä. Valitsin sinut täysin mielivaltaisesti. Jos haluat, voit kumittaa nimesi ja kirjoittaa tilalle Philip Roth.

Terveisiä hyytävästä Pietarista,
Pauli


3.
Hyvä Alain Badiou,

tulin viimein aloittaneeksi kirjasi Apostoli Paavali: universalismin perustaja eilen illalla. Ostin sen vuosi sitten. Se on mielenkiintoinen kirja, sillä tunnustat siinä uskonnollisen ajattelun arvon vaikka olet käsittääkseni ateisti. Kirjoitat relativismia vastaan ja universaalin ajattelun puolesta. Se on tietysti rohkeaa ja välttämätöntä. Tunnistat Paavalissa subjektiivisesta uskonnollisesta kokemuksesta kumpuavan vakaumuksen, joka sallii hänen nähdä lakien ja tapojen ja vähemmistöjen ja enemmistöjen ohi johonkin, mitä ei voi kutsua muuksi kuin totuudeksi vaikka se onkin totuus, joka kumpuaa historiallisesta tapahtumasta, ylösnousemuksesta. Totuus ei siis ole abstrakti, se on konkreettinen ja vieläpä prosessiluonteinen: alkanut, mutta loputon, kehittyvä, määrittämätön.

Koen tämän vapauttavana, sillä pelkään relativismia enkä voi mitenkään uskoa, etteikö solidaarisuus olisi itsekkyyttä arvokkaampaa ja suvaitsevaisuus heimoajattelua tärkeämpää, armo arvokkaampaa kuin rangaistus.

Paavalin ajattelu oli pyrkimys uida suojaan konservatiivisen juutalaisen yhteiskunnan ja kokonaan eri tavalla konservatiivisen roomalaisen yhteiskunnan akanvirrasta. Kristinusko syntyi poliittisesti vaikeana aikana ja poliittisesti vaikeasta ajasta. Jeesuksen pienen kapinan roomalaiset ja juutalaiset saivat kukistettua kutakuinkin yhteistuumin, mutta neljäkymmentä vuotta Jeesuksen tappamisen jälkeen juutalaiset nousivat suuremmalla joukolla kapinaan ja roomalainen sotakone hävitti heidän temppelinsä, lähes tuhosi koko kulttuurin.

Tänä paineiden kasautumisen aikana Paavali matkusteli ympäri Välimerta ja kehitti varsin omavaltaisesti uutta uskontoa. Hänkin oli rohkea ihminen, joka ilmeisesti oli sopivasti kiinni ajan hengessä ja sopivasti irrallaan siitä.

Noh, kristinuskon universalismi on nykyään varsin heikkoa vaikka ajatuksen tasolla siinä ei mitään vikaa olekaan. Siellä mistä minä tulen ihmiset vain eivät enää usko, ja ne, jotka uskovat, takertuvat valitettavan usein uskonsa lisäksi kaikenlaiseen Raamattuun sisältyvään arbitraariseen hölynpölyyn. Tarvitsemme siis uuden kontekstin universaalille ajattelulle ja käsittääkseni tämä on se, mitä sinäkin kirjassasi painotat. Ensi viikolla, kun olen lukenut sen loppuun, voin kirjoittaa asiasta tarkemmin.

Laitan tähän vielä pitkän lainauksen, joka on hyvin ajankohtainen, sillä se tyhjentää koko sen ajatuksen, jolla oikeistolaiset tahot vastustavat Suomeen ja Eurooppaan suuntautuvaa maahanmuuttoa.

"Yhtäältä meillä on pääoman kaikkialle tunkeutuva automatiikka, joka on toteuttanut Marxin nerokkaan ennustuksen siitä, kuinka maailma saa kapitalismissa vihdoinkin oman muotonsa tai hahmonsa markkinoina, maailmanmarkkinoina. Tämä muodostelma pakottaa kaikkialle järjestyksen, jossa vallitsee abstrakti yhtenäistämisen laki. Kaiken, mikä liikkuu, täytyy olla laskettavissa, ja kääntäen: mikään ei voi liikkua, ellei se ole laskettavissa. Kaiken lisäksi juuri tämä sääntö selittää paradoksin, jota vain harvat uskaltavat korostaa: juuri sillä hetkellä kun kaikki ylistävät yleistettyä (pääoman) vapaata kiertoa ja reaaliaikaisen kulttuurisen kommunikaation fantasiaa, ne lait ja säädökset, jotka estävät ihmisten vapaan liikkumisen, ovat tosiasiassa joka puolella vahvistuneet ja moninkertaistuneet.[--] Kaiken laskettavissa olevan ja etenkin pääoman, joka viime kädessä määrää sen, miten kaikki laskut lasketaan, vapaa liikkuvuus - innokas jess, jess! Sen äärettömyyden, joka ainutkertainen ihmiselämä on ja joka ei ole laskettavissa, vapaa liikkuvuus - ei ikinä!"

Rauhallista Pelagian päivää,
Pauli


4.
Hyvä emerituspiispa John Spong,

katsoin tämän luentosi eilen ja ajattelin, että kristinusko on kenties sittenkin pelastettavissa.


Parhain terveisin,
Pauli


5.
Katja!

Esikoisromaanisi Käy kaikki toteen julkaistiin viime viikolla. Minä luin sen jo tammikuussa PDF:stä. Varmasti se on kovin erilainen nyt kansien välissä, sillä tiedän sinun työstäneen käsikirjoitusta varsin aktiivisesti koko kevään ja kesän. Nautin siitä silloin jo kovasti enkä malta odottaa, että pääsen siihen nyt taas käsiksi. Romaanisi on häkellyttävän fiksu, muistan lukeneeni ja jännityksellä odottaneeni, mitä teksti tekee seuraavaksi ja muistan, että yllätyin aina liuskan vaihtuessa. Yllätyin sekä pienistä yksityiskohdista että isoista tekstuaalisista ideoista, jotka loivat kerrontaa alati uusiin muotoihin, jollaisia en ollut ennen nähnyt. Kaikessa kekseliäisyydessään romaani tuntui kuitenkin hyvin inhimilliseltä, mitään itsetarkoituksellisen kokeellista siinä ei ollut. Olen todella iloinen, että tekstisi on putkahtanut maailmaan ja toivon, että monet ihmiset lukevat sen.

Sinun,
Pauli


6.
Hyvä veli!

nyt kun vuodenvaihteessa muutat takaisin Suomeen ja aikataulusi on höllempi, muista kirjoittaa säännöllisemmin ja enemmän, niin ei tarvitse kerralla kirjoittaa niin paljon.

Sinä itse,
Pauli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti