1.
Pistokas alkaa uskaltaa olla oma itsensä, peikonlehti on tehnyt lehden. Tänään tuulee kovaa. Huoneen siisteys aamulla miellytti.

2.
Uusi Tuli&Savu sisältää Nikita Safonovin runoja ja esseen, jotka olen kääntänyt. Ne tavoittelevat sitä, mille olen viime aikoina altistunut monessa paikassa: esineen nimen taakse pääsemistä kohti suodattamatonta olemista maailmassa. Se on kai fenomenologian juurakon yhä syvempää työntymistä maailman ja ajattelun multiin, nykyään esimerkiksi metarealismin nimellä.

Markku Paasosen romaanissa Pienet kalat syövät suuria kaloja siitä puhutaan myös. Päähenkilö, joka on epäonnistuva kirjailija, havaitsee, että kirjoittaminen vain piilottaa maailmaa sanojen taakse, ei paljasta sitä. Siksi hän lähtee mökiltä pois, keskeyttää erakkoelämän. Teksti on proosaa, sillä se selittää ajatuksen tunnistettavasti ja samalla tietenkin tekee siitä hieman vaarattomamman.

Safonov ei yritä selittää filosofiaa kielellä, vaan performoida sitä. Runot ovat rituaaleja, joihin on kytketty ja kätketty emansipaation mahdollisuus, havaitsemistavan rajoitteiden murtuminen. Ja kuten rituaalit, ovat ne käytännössä hyvin vaikeita ymmärtää, niiden ääressä analysoiva mieli tuntee itsensä avuttomaksi, mutta vastaanottoon ja vastaanotetun toistoon kykenevä mieli voi jatkaa toimintaansa, ellei hämmentynyt analyytikko sitä tietentahtoen estä. Se, kasvaako vastaanottamisesta ja toistamisesta sitten jotain uutta ymmärrystä, ei ole ihmisen itsensä päätettävissä. Ajattelua ohjaavat kollektiiviset voimat ovat paljon määräävämmät kuin ajattelevan yksilön voimat.

3.
Tätä asiaa olen runouden kautta opetellut tietoisesti tai tiedostamatta: ajatukset, joita ensimmäisenä ajattelen, kun näen tai teen jotakin, mitä muutkin näkevät ja tekevät, ovat samoja ensimmäisiä ajatuksia kuin ne, mitä muutkin ajattelevat. Ensimmäiset ajatukset ovat aina kollektiivisia, miltei vaistomaisia. Niin ovat toisetkin ajatukset niillä harvoilla, joiden ravinnossa on tarpeeksi ylimääräisiä kaloreita, että sinne asti pääsevät. Kolmannet ajatukset ovat jo tykkänään harvinaisia.

4.
Neljäs ajatus on yleensä runo. Runo on neljäs ajatus.

5.
Kaikki edellä selittämäni koostuu toisista ajatuksista. Voi olla, että tämä toisinajattelu-toisenajattelu-toinenajattelu on nyky-yhteiskunnassa laajimmalle levinnyttä, sillä se on poliitikon tapa perustella ja selitellä toimintaansa. Se ei ole monimutkaista, mutta se on kyllin kaukana puhtaasta reaktiosta ollakseen vaikuttamatta täysin barbaariselta. Se ei ole "toimikaamme näin", vaan "toimikaamme näin, koska...". Mutta toisen ajatuksen syyn on kuitenkin oltava ensimmäinen ajatus.

6.
Tällä tavalla ymmärrän ison osan nykyisestä politiikanteosta. Se ei ole puhdasta reaktiota. Vaan puhdasta reaktiota, joka on keskeytetty kravatin solmimisen ajaksi, ja sitten jatkettu.

7.
Kaikessa, mitä teen, päädyn nykyään politiikkaan. Heräsin tänään ja olin tyytyväinen huoneen siisteyteen. Olin illalla siivotessani ajatellut, että saan aamulla herätä tyytyväisenä. Miten viisasta.

8.
Empedokles ajatteli neljänsiä ajatuksia. Hän erehtyi aivan kaikessa. Hän keksi teorian neljästä alkuaineesta. Hän hyppäsi Etnan kraateriin selvittääkseen, onko jälleensyntymä totta.

9.
Millaista mahtaa olla, kun on niin helvetin tyhmä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti