2.
Lista mielenkiintoisista lintuhavainnoista la-ti: palokärki, maakotka tai iso haukka. Palokärki on vanha kuoleman enne ja todellakin hyvin tietoisen ja oudon oloinen eläin. Kotka tai haukka ratsasti ilmapatsaalla laakson yllä – se aloitti matalalta, mutta kohosi lopulta niin ylös, että katosi näkyvistä.

1.
Katsoin eilen Juha Sipilän ja Petteri Orpon tiedotustilaisuuden Yle Areenasta. Sipilä aloitti vahvistamalla stereotypiaa itsestään: toinen lause koski taloutta ja talouden kantokyvyn varmistavien uudistusten läpiviemisen tärkeyttä. Tietysti on ymmärrettävää, että hallitus pyrkii pysymään valitsemallaan kurssilla. Myönnän sen, vaikka olen hallituksen kurssin suhteen kriittinen.

Tämän jälkeen Sipilä totesi, että hänen puolestaan Halla-Aholaistuneet Persut olisivat hyvinkin voineet pysyä hallituksessa. Maahanmuutto-ohjelman implementoiminen sopi hänelle, ja "älykkäälle, analyyttiselle" Halla-Aholle puolestaan kuului sopineen kaikki muu, mitä hallituksessa pysyminen edellyttää. Sipilä jatkoi puhumalla hallituksen hajottamisen syistä niin korostetun neutraalisti, että puheen sisältö alkoi hämärtyä. Ilmeisesti kyse oli kuitenkin käytännön asioista: Halla-Ahon ehdottama Brysselistä käsin johtaminen ei sopinut hallituskumppaneille.

Petteri Orpo ei päästellyt suustaan empimisvokaaleja eikä nasaalimuminaa; hän otti ja tuomitsi Perussuomalaiset moraaliselta kannalta selkeästi, suoraan ja kulmakarvojaan niinistöläisittäin mutristellen. Orpon ilmeisen selkärangallisen ja epäilemättä poliittisesti voitollisen puheenvuoron jälkeen Sipilä koki vielä tarpeelliseksi jatkaa omaa selitystään sanomalla, että kyllä, niin, kyllähän ne ihmisoikeudet meillekin, Keskustalle, totta kai...

Politiikolla ei tietenkään ole pakko olla omaa selkärankaa. Sellaista voi myös lainata, ja kannattaakin. Sipilä puolueineen on koonnut oman taipuisan, mutta pystyssä pitävän lainaselkärankansa muun muassa porvarillisista, liberaaleista ja nationalistisista nikamista. Nyt, kun muutama niistä luiskahti pois, Sipilä sai hetken sarhaloituaan reppuselkäkyydin ministeritoveriltaan ja pääsi näin moraalisesti kuiville, uutta selkärankaa kokoamaan.

Jos käyttää lainaselkärankaa, on syytä käyttää sitä koko ajan niin että se alkaa tuntua omalta ja muutkin uskovat, että se kuuluu kantajalleen. Sipilä on tässä pääasiassa onnistunut. Toisin on Yhdysvalloissa, jossa selkärangaton presidentti selkärangattomine tukijoukkoineen vaihtaa eettistä kurssia taajaan tai on kunakin hetkenä kulkemassa useaan suuntaan yhtä aikaa. Sellainen ei vakuuta monia, eikä Yhdysvalloilla mene nyt kovin hyvin. Suomella sitä vastoin menee.

Hallitus on tehnyt ristiriitoja syventävää, kansalaisia jakavaa politiikkaa keskinkertaisuudesta kumpuavalla itsevarmuudella. Tätä tehdessään se on kuitenkin onnistunut projisoimaan uskonsa asiansa oikeellisuuteen niin kauas, että kansalaisten luottamus talouteen on jatkanut vakaata nousua. Se, onko hallituksen toimilla ollut itse talouden nousuun kovinkaan suurta vaikutusta, ei ole erityisen olennaista. Tärkeää on osata ajelehtia maailmantalouden isossa virrassa ja uskotella muille, että kyse on uimisesta.

3.
Uuden vaihtoehdon myötä tämä selkärankojen jakautuminen tuntuu jatkuvan varsin mielenkiintoisella tavalla. Seurataan tilannetta, katsotaan A-studiota. Voi olla, että laajennetun metaforani rajat tulevat jossain vaiheessa vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti